5.12.2016

Joululahjoja lastenkodin lapsille keräys


Joulukuu ja joulun odotus, on meille monelle ilon asia. Ihmiset pohtivat jopa kuukausia etukäteen, mitä ostaa läheisille lahjaksi. Kuinka moni on ehtinyt pysähtyä ajattelemaan kaikkia lapsia, jotka eivät välttämättä saa yhtäkään lahjaa? Täytyy myöntää, etten itsekään ajatellut tätä sen enempää viime vuonna. Työpaikkani ansiosta, olen päässyt mukaan kampanjaan, joka lämmittää omaa sydäntä kovasti! Valveen henkilökunta on jo usean vuoden ajan kerännyt joululahjoja Helsingin seudun lastenkotien lapsille. Viime vuonna autoimme joulupukkia ja toimitimme 270 pakettia yhdeksään eri lastenkoteihin Avis-kumppanimme autolla.Tänä vuonna keräystavoite on 237 lahjaa ja kohteena on tälläkin kertaa pääkaupunkiseudulla sijaitsevat lastenkodit. Keräykseen voi osallistua Facebookin kautta Joululahjoja lastenkodin lapsille-sivustolla: https://www.facebook.com/joululahjakerays/. Lahjojen jättöpisteet sijaitsevat Valveen Ruoholahden toimistolla, Folk Finlandin toimistolla Tehtaankadulla ja Valve Median toimipisteessä Ilmalassa. Tulethan mukaan tekemään hyvää kanssamme!


December och väntan på julen är en sak att glädjas över för oss flesta. Människorna funderar över alla julklappar, som skall köpas åt nära och kära. Hur många har hunnit stanna och tänka på alla barn, som möjligen inte får en enda julklapp? Måste erkänna att jag inte heller desto mera tänkt på saken alla tidigare år. Tack vare mitt jobb, får jag vara med i en kampanj, som värmer mitt hjärta! Personalen från Valve, har redan i flera år samlat julklappar åt barnen i barnhem, runtom huvudstadsregionen. Förra året samlade vi 270 julklappar, som delades ut till 9 olika barnhem, med hjälp av vår samarbetspartner Avis. Detta år är målet att samla 237 paket, till olika barnhem, runtom huvudstadsregionen. Ni kan delta i kampanjen via Facebook: https://www.facebook.com/joululahjakerays/ . Julklapparna kan lämnas till Valves office i Gräsviken, Folk Finlands office på Fabriksgatan och Valve Medias office i Ilmala. Kom och sprida julglädjen och delta i kampanjen!



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

So you have finally found me, tell me what's up? :) Thanks for your comment!! Besos :)